Harjoittelu 1.6. alkaen

30.5.2020

Joukkueet voivat aloittaa yhteiset harjoitukset hallituksen periaatepäätöksen mukaan 1.6. Kaikkien tulee kuitenkin noudattaa harjoittelussa tai muissa joukkueen tapahtumissa alla olevia ohjeita välttääksemme Covid-19 virustartunnat.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen 6.5.2020 mukaisesti urheilukilpailut ja -sarjat
voidaan käynnistää 1.6.2020 alkaen erityisjärjestelyin, mikä mahdollistaa lajin- ja
pelinomaisen harjoittelun käynnistämisen ulko- ja sisäliikuntapaikoilla. Harjoittelun
tulee tapahtua alle 50 hengen ryhmissä.
Alle on koostettu lajiliiton ohjeistus harjoittelusta. Seuramme noudattaa tätä
ohjeistusta.
Ohjeistus on voimassa toistaiseksi 1.6. alkaen. Seuraamme viranomaisten
ohjeistuksia mahdollisten muutosten takia

Yleiset ohjeet:


1. Käykää ohjeet läpi etukäteen koko ryhmän kanssa sekä huolehtikaa, että lasten
perheet saavat tiedon ohjeista etukäteen.
2. Harjoittelua ei tule tehdä, mikäli henkilöllä on pieniäkään sairauden oireita tai hän
kuuluu Covid-19 viruksen kannalta johonkin riskiryhmään.
3. Seuran järjestämään harjoitteluun ei ketään yksilöä pakoteta tai painosteta.
Valinnan tulee aina olla yksilön itsensä tai yksilöiden itsensä tekemä seuran sijaan.
4. Jokainen pelaaja, toimihenkilö ja valmentaja osallistuu harjoitteluun omalla
vastuullaan ja tämä tuodaan esille pelaajien lisäksi myös pelaajien huoltajille ennen
mahdollisen lajiharjoittelun aloittamista.
5. Erityisen tärkeätä on huomioida lasten perheet ja tiedottaa heidän huoltajilleen,
jotta ketään riskiryhmään kuuluvaa henkilöä ei altisteta.
6. Harjoittelussa harjoitusryhmät pidetään samoina.

Harjoitustilanteeseen saapuminen, valmistautuminen ja
poistuminen


7. Osallistujat eivät käytä pukuhuone- tai muita sosiaalitiloja, vaan saapuvat kentälle
ja poistuvat kentältä suoraan harjoitusvarustuksessa.
8. Harjoituksiin ei saavuta ennen oman harjoitusvuoron alkua, eikä tilaan jäädä
myöskään harjoituksen päätyttyä. Eri ryhmien harjoitusvuorojen väliin suositellaan vähintään 5 minuutin siirtymäaikaa. Harjoitusvuoro alkaa viisi minuuttia
sali/kenttävuoron alettua, ja päättyy 5 min ennen kenttävuoron päättymistä.
9. Pallot desinfioidaan tarvittaessa ennen harjoituksen alkua ja harjoituksen jälkeen.
10. Kaikkien osallistujien tulee pestä kädet ennen ja jälkeen tapahtuman kotona tai
harjoituspaikalla tai on käytettävä desinfiointiainetta ennen ja jälkeen harjoitusten.
Lisäksi suositellaan, että jokaisessa harjoituksessa joukkueella on käytössä
desinfiointiainetta käsien desinfiointiin.
Harjoittelu
11. Yhdessä harjoitteluryhmässä on maksimissaan viranomaismääräysten mukaan
50 henkilöä (sisältää kaikki harjoitukseen osallistuvat henkilöt).
12. Harjoituksissa ei käytetä liivejä. Jos liivejä tai eri värisiä paitoja tarvitaan, on
niiden oltava pelaajien henkilökohtaisessa käytössä.
13. Merkkikartioita ja muita valmennuksen apuvälineitä käsittelee vain yksi henkilö.
14. Harjoittelutilassa/alueella ei ole toiminnan kannalta ei-välttämättömiä henkilöitä
(mm. katsojat).
15. Osallistujilla on mukana oma pyyhe ja oma tunnistettava juomapullo, jonka
täyttämisestä pelaaja vastaa itse. Niitä säilytetään harjoituksen ajan erillään muiden
varusteista ja juomapullosta ei saa juoda kukaan muu henkilö. Myös maila on
henkilökohtainen.
16. Hyvän käsihygienian lisäksi on vältettävä yläfemmoja, läpsyjä, halauksia.
17. Niistämistä, yskimistä, aivastamista kentällä on vältettävä. Sylkeminen kentällä ja
vaihtoaitiossa on kokonaan kielletty.
18. Jos joudut yskimään tai aivastamaan, yski / aivasta hihaasi tai paitasi sisään.
19. Niistäminen tapahtuu harjoitusalueen laidalla kertakäyttönenäliinaan ja tämän
jälkeen kädet tulee pestä tai desinfioida. Käytetty nenäliina laitetaan aina
jätepisteeseen. Harjoituksen järjestäjän on huolehdittava tarpeellisesta määrästä
jätepisteitä kentän laidalla.


Joukkueen mahdollinen altistus ja karanteeni

Jos joukkueen jäsenellä ilmenee koronavirusinfektioon viittavia oireita, edellisenä 1-2
päivänä lähikontaktissa olleet asettavat itsensä karanteeniin, kunnes testitulos on
selvillä. Jos tulos on negatiivinen, altistuneiden karanteeni voidaan lopettaa.
Jos koronavirustesti on positiivinen, tartuntatautilain mukaisesti alueen
tartuntataudeista vastaava lääkäri tekee epidemioiden selvitystä ja tartunnan
jäljittämistä ja määrittää karanteeniin asetettavat henkilöt. Karanteeniaika on
viruksen itämisaika eli 14 vrk.